Rauhalan blogi
18.7.2017 7:59

Tunnelmajohtajan kesäterveiset

Työpaikalla on hiljaista, välillä jopa aavemaisen hiljaista. Ovikello ei soi, pannullinen kahvia riittää melkein koko päivän. Lounaalla käydään syömässä eväät ulkona ja jälkiruuaksi haetaan jostain jäätelöä. Alakerran lounasravintola on suljettu, käytävillä valot sammuilevat kun niiden liiketunnistimelle ei löydy kokoajan töitä. On koittanut kesä! Toimisto on vaipunut kesäuneen ja vain muutamat työntekijät ovat paikalla. Tunnelma on rennon hiljainen. Melkein voi kuulla toimiston toiseen päähän näppäimistön tasaisen surinan, kun Priima palkanlaskentatiimimme paikalla olevat työntekijät laskevat palkkoja asiakasorganisaatioille, tässäkin kuussa.

Heinäkuussa meillä lomaillaan eniten, kuten monissa asiakasorganisaatioissammekin.

 

Työhyvinvointia ennen kesälomia 

Palataan vielä kuitenkin hetkisesti hektiseen kevääseen ja muistellaan aikaa ennen kesälomia. Ei tokikaan puhuta työstä, vaan sen rinnalla kulkevasta työhyvinvoinnista. Toukokuun ensimmäisellä viikolla osallistuin Tampereella Työturvallisuuskeskuksen järjestämälle työhyvinvointikorttikurssille. Päivän aikana käsiteltiin aihetta laajasti eri näkökulmista, kuultiin käytännön esimerkkejä ja verkostoiduttiin muiden työsuojeluvaltuutettujen ja esimiesten kanssa. Päivän päätteeksi meille pidettiin tentti ja nyt ylpeänä voin esitellä lompakossani koreilevaa Työhyvinvointikorttia. Näillä opeilla on taas hyvä mennä eteenpäin ja olla mukana kehittämässä meidän konsernin työhyvinvointia. 

Toukokuun loppupuolella meillä järjestettiin konsernin yhteiset työhyvinvointipäivät Kuortaneen urheiluopistolla. Päivät sisälsivät liikuntaa, hauskaa tekemistä, hyvinvointiluentoa, omaa konsernin kokousta ja erittäin tärkeää yhdessäoloa työkavereiden kanssa. Päivät olivat osa Heat -työhyvinvointivalmennusta, johon me reilu vuosi sitten lähdettiin vuoden mittaisen projektin merkeissä. Projekti saatiin päätökseen ja kävimme läpi tulokset. Olimme yhdessä nuortuneet keskimääräisesti kolmella vuodella, hyvä me!

Työhyvinvointi, työssä jaksaminen ja työpaikalla viihtyminen ovat tärkeitä asioita. Uskon, että jokapäiväinen arkinen viihtyminen työpaikalla luo edellytyksiä hyvään työn tulokseen.

Nautitaan kesästä, välitetään toisistamme, ladataan akkuja ja palataan syksyn koittaessa töihin entistä pirteämpinä ja levänneinä. Ja totta kai syksyllä aletaan suunnitella Rauhalapäivää ja pikkujouluja, mitähän tänä vuonna?

Ihanaa kesää, toivottaa Rauhalan Tunnelmajohtaja Elisa

Takaisin blogiin