TIEDOTE
5.2.2010
Rauhala Yhtiöt Oy jälleen yksi Suomen parhaista työpaikoista
Rauhala Yhtiöt saavutti tänä vuonna toisen sijan Great Place to Work®- kipailussa omassa pienten yritysten sarjassaan.
Rauhala Yhtiöt on viimeisten viiden vuoden ajan kehittänyt ja uudistanut voimakkaasti liiketoimintaansa. Muutosten johtaminen on yksi haastavimmista tilanteista yrityksen kannalta. Miten päästään haluttuihin päämääriin? Miten saadaan koko henkilöstö mukaan kehittämiseen ja tekemiseen?
Great Place to Work® -instituutin tutkimusten mukaan muutostilanteet yleensä laskevat henkilöstön luottamustasoa. Rauhala Yhtiöt Oy todisti tänäkin vuonna, ettei tämän tarvitse olla aina näin. Yrityksen Trust Index® -taso, joka mittaa henkilöstön luottamusta, nousi edelleen.
- Asiantuntijaorganisaation menestyksen tärkein tekijä on henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi, Rauhala Yhtiöiden toimitusjohtaja Mika Hakanpää toteaa.
- Henkilöstön jatkuva kehittäminen on ollut yrityksemme keskeinen arvo jo pitkään. Sen todistaa sijoittuminen nyt jo kolmena peräkkäisenä vuonna kymmenen parhaan joukkoon Suomen Parhaiden Työpaikkojen listalla, Hakanpää sanoo.
Koko Suomen parhaat työpaikat 2010 -lista:
http://www.greatplacetowork.fi/best/list-fi.htm
Parhaat työpaikat -tutkimuksen taustaa
Parhaat työpaikat -tutkimus on maailman laajin vuosittainen työpaikkaselvitys, jonka puolueeton tutkimus- ja konsultointiyritys Great Place to Work® Institute toteuttaa yli 40 maassa. Selvitys perustuu yli 25 vuoden tutkimustyössä kehitetylle globaalille hyvän työpaikan standardille. Suomen parhaat työpaikat valitaan pääosin organisaatioiden omien työntekijöiden mielipiteiden perusteella. 2/3 pisteytyksestä muodostuu henkilöstölle tehtävän kyselyn perusteella. Loput, 1/3 pisteistä muodostuu organisaation johtamiskäytännöistä. Kaikista osallistujista julkaistaan parhaat työpaikat -listalla paras kolmannes. Osallistujat julkaistaan kolmessa sarjassa: pienten organisaatioiden sarja (15 - 49 työntekijää), yleinen sarja (50 - 500 työntekijää) ja suurten organisaatioiden sarja (yli 500 työntekijää).
TIEDOTE
15.10.2009
Informaatiologistiikka ja palvelumyynti kasvattivat Rauhalan liikevaihtoa
Tietotekniikka-alalla toimiva Rauhala Yhtiöt Oy kasvatti juuri valmistuneen tilinpäätöksensä mukaan liikevaihtoaan edellisen tilikauden 3,7 miljoonasta eurosta runsaaseen 5 miljoonaan euroon. Kasvua vauhditti toukokuussa 2008 solmittu liiketoimintakauppa, jossa osa Nettosystems Oy:n liiketoimintaa fuusioitiin osaksi Rauhala Yhtiöt Oy:tä. Kaupan myötä Rauhala Yhtiöt on kasvattanut merkittävästi myös asiakkuuksiaan valtakunnallisesti.
Yrityksen tarjoamat informaatiologistiikan ratkaisut ovat yksi kasvavista liiketoiminta-alueista, jonka liikevaihto kasvoi lähes 45 %. Informaatiologistiikan suurimmat hyödyt liittyvät yritysten tilaus- ja toimitusprosessien sähköistämiseen. Informaatiologistiikka tarjoaa mm. tuotevalmistajille teknisen ratkaisun sähköiseen tilausten vastaanottoon suoraan keskusliikkeeltä, tuotteiden jakelun tilattuihin toimitusosoitteisiin ja koontilaskun toimittamisen suoraan keskusliikkeelle. Järjestelmä vähentää ratkaisevasti työkustannuksia ja virheiden mahdollisuuksia.
Toisen voimakkaasti kasvavan liiketoiminta-alueen Rauhalalle muodostavat palvelut yleensä. Asiakkaat ostavat yhä yleisemmin palveluna mm. palvelimiin liittyvän ylläpidon, kun tästä ennen on huolehdittu itse. Asiakkaat myös vuokraavat järjestelmilleen palvelinkapasiteettia palvelukeskuksesta turvatakseen järjestelmiensä käytettävyyden entistä paremmin. Nämä yhdessä järjestelmien asennuksen, käyttöönottokoulutuksen ja tukipalveluiden sekä talous- ja palkkalaskennan palveluiden kanssa kasvoivat päättyneellä tilikaudella yli 130 %. Palvelumyynti edustaa jo yli puolta yrityksen koko liikevaihdosta.
Muiden alueiden kasvaessa yritys on strategiansa mukaisesti vähentänyt huomattavasti matalan jalostusasteen laitemyyntiä. Sen osuus liikevaihdosta oli päättyneellä tilikaudella enää alle 10 % liikevaihdosta.
Lisätietoa:
toimitusjohtaja Mika Hakanpää, 040 8420 452
etunimi.sukunimi@rauhala.fi