Rauhalan blogi
12.8.2016 11:27:17

Henkilöstöjohtaminen on huipputärkeää

Jos sinulta kysytään, pystytkö maailmassa rahalla ostamaan kaikki asiat, mitä vastaat? Todennäköisesti hetken pohdittuasi toteat, että on useitakin asioita, joita ei voi rahalla saada. Ensimmäisinä mieleen saattaa nousta aito rakkaus tai ystävyys, kunnioitus, arvostus ja luottamus.

Entäpä yritysmaailmassa? Helposti voisi ajatella, että tietenkin kaikkeahan sitä voi ostaa aina palveluista hyviin työntekijöihin, mutta ei ehkä sittenkään… Miten ostat yrityksen kulttuurin? Entä työhyvinvointia? Tai entäpä hyvää johtamista? Kaikki nämä asiat ovat oikeastaan sellaisia, joita voidaan ostaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Voit käydä koulutuksissa, hankkia lounasseteleitä tai vaikkapa vapaa-ajanetuja. Ovatko ne kuitenkaan niitä toimintoja, joilla saadaan aikaan esimerkiksi loistava yrityskulttuuri?

Mielestäni kyllä, mutta yksinään ne eivät vielä riitä luomaan yrityskulttuuria tai työhyvinvointia. Tavoittelun arvoinen loistava yrityskulttuuri ja työhyvinvointi rakentuvat ihmisistä, jotka tuntevat itsensä tärkeiksi ja tarpeellisiksi ja ymmärtävät oman merkityksensä työyhteisölle. Rahalla pääsee tiettyyn pisteeseen, mutta todelliset merkittävät asiat tulevat lähes ilmaiseksi. Ei maksa mitään huomioida alaisensa ja työtoverinsa. Myöskään toisten arvostaminen ja arvostava kohtelu ovat täysin ilmaisia. Johto ihan ylimmästä johtajasta lähtien luo toimintamallin henkilökunnalleen ja voi aiheuttaa suorastaan loistavaa yrityskulttuuria käyttäytymisellään. Samalla johto luo mallia seuraavalla portaalle ja samaa rataa jatketaan ihan jokaiseen tiimiin ja yksittäiseen työntekijään asti. Mikäli tätä ei ole huomioitu tilanne voi olla kuvan kaltainen.

 

(Lähde: HR-koulutus 2016) (Lähde: HR-koulutus 2016)

 

Hyvän henkilöstöjohtamisen vaikutus

Viime aikoina olen lukenut useammankin kirjoituksen henkilöstöjohtamisesta ja siitä, millaisiin tuloksiin nimenomaan hyvällä henkilöstöjohtamisella ja motivoituneilla työntekijöillä on mahdollisuus päästä. Mikäli onnistutaan, on vain taivas rajana. Motivoitunut henkilö oppii helpommin ja myös sitoutuu antamaan huomattavasti enemmän yritykselle.

Olemme saapuneet tilanteeseen, jossa henkilöstöjohtaminen on yrityksissä pääroolissa. Nykyajan ihmiset (mukaan lukien työntekijät) ovat tottuneet vaikuttamaan ja haluavat tulla kuulluiksi. Tässä kohdassa auttaa hyvä HR-tiimi johdon oikeana kätenä.

Minä uskon, että ottamalla HR:n kiinteäksi osaksi johtamista, saadaan loistavia tuloksia aikaiseksi.

HR lähestyy koko ajan bisnestä huomioimalla sekä rahaliikenteen että ihmiset. Jokaisen yrityksen tärkein sijoitus on henkilökunta ja heidän hyvinvointinsa. HR voi auttaa huomioimaan asiat työntekijälähtöisesti ja viemään heidän kokemuksiaan positiiviseen suuntaan - silti unohtamatta varsinaista bisnestä ja siihen kuuluvia kuvioita.

On tärkeää huomioida työntekijät olemalla aidosti kiinnostuneita heistä ja heidän voinnistaan. Työntekijöiden määrän vähentyessä markkina alkaa kääntyä siihen, että työntekijät valitsevat ja työnantajat kilpailevat keskenään huipputyöntekijöistä. Tässä vaiheessa on tärkeää ottaa ihmiset huomioon ja olla aidosti kiinnostuneita heistä.

Mietitäänpä vaihtoehtotehtävä

Ajatellaanpa tilannetta, jossa sinulla on kaksi yritystä. Molemmissa on samat luontoisedut ja samat työt ja yhtä mukavat työkaverit. Toisessa saat vähän enemmän palkkaa, mutta siellä esimiehesi tai johto ei ole kiinnostunut henkilöstöjohtamisesta. Toisessa saat hivenen vähemmän palkkaa, mutta siellä on erittäin pitkälle vietyä hyvää henkilöstöjohtamista ja pidetään hyvää huolta työntekijöistä. Kumman valitset?

Takaisin blogiin