Aiemmin matkustettiin pitkiäkin matkoja asiakkaan luo ohjelmistoja käyttöönottamaan, nykyään on käytössä tähänkin erilaisia vaihtoehtoja. Käyttöönottoja voidaan tehdä kullekin asiakkaalle parhaiten sopivalla tavalla. Edelleen voidaan käyttöönottoja tehdä asiakkaalla asiakkaan omalla materiaalilla tai niitä voidaan tehdä myös etäyhteyksien avulla.
Käyttöönoton määrittelyssä mietitään yhdessä asiakkaalle parhaiten sopiva malli, tärkeää on edelleen, että se tehdään huolella ja sovitun mukaisesti.
Etäkoulutukset ovat myös syrjäyttäneet luokkakoulutukset, joita pidettiin paikkakunnittain ympäri Suomea. Ne toimivat silloin myös asiakkaiden kohtaamispaikkoina, tavattiin kollegoita, vaihdettiin kuulumisia ja voitiin yhdessä keskustella ajankohtaisista asioista. Tätä mahdollisuutta ei etäkoulutus enää mahdollista, valitettavasti.
Moni tuntee kouluttajan joko ennestään tai on tavannut ennen koulutusta esim. kartoitusvaiheessa. Ehkäpä kouluttajan kuva yhteystietoineen koulutuksen alkuun tuo mukaan henkilökohtaisemman yhteyden asianomaisten välille, ei ollakaan vain ”se tuttu ääni puhelimessa”. Etäkoulutuksessa et kuitenkaan pysty lukemaan toisen kehonkieltä, paikanpäällä tapahtuvassa koulutuksessa voi nähdä oppilaan ilmeistä ymmärsikö hän käsitellyn asian vai pitäisikö se käydä vielä uudestaan läpi. Siksipä keskustelu kouluttajan ja koulutettavien välillä on tärkeää etäkoulutuksessakin, täytyy kuunnella tarkasti, kuuluuko äänestä epävarmuutta tai ollaanko vielä ”samalla kartalla”. Ja koulutettavan tulisi rohkeasti esittää kysymyksiä, jos siltä tuntuu.
Edettäessä koulutuksessa vaiheittain, asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioiden, saamme käyttöönotosta kaiken puolin positiivisen kokemuksen. Vaikka yhdistäen käyttöönotto-koulutukseen molempia vaihtoehtoja aloittaen paikanpäällä pidettävästä ja jatkaen etäkoulutuksella.
Monelle etäkoulutus voi olla uusi asia, jota hieman aristellaan. Kannattaa kuitenkin rohkeasti osallistua tarjolla oleviin koulutuksiin. Näitä koulutuksia on tänä päivänä kuitenkin tarjolla tosi paljon määrällisesti ja aihepiireiltään, jokaiselle jotakin. Osallistu siis rohkeasti mukaan niihin, opastamme tarvittaessa.
Olkoonpa koulutuksen aiheena mikä tahansa, me Rauhalassa pidämme sen minkä lupaamme ja tarjoamme asiakkaille hyviä yöunia! Haetaan siis yhdessä paras mahdollinen vaihtoehto tulevalle koulutukselle!
Lataa oppaamme:
Onnistunut ERP-järjestelmän käyttöönotto
Tässä oppaassa tarjoamme näkemyksemme ERP-järjestelmän onnistuneeseen käyttöönottoprosessiin.
Tule tutustumaan koulutustarjontaamme tästä.