Rauhala toimitti Kankarille nykyaikaiset ja turvalliset yritystason IT-ratkaisut. Rauhala toimii myös Kankarin IT-tukena.
Ennen yrityksen IT:n ulkoistamista Rauhalalle Kankarin teknologiaratkaisut eivät tukeneet yrityksen toimintaa riittävästi.
- Käyttämämme järjestelmät saattoivat kaatuilla, serverit eivät pysyneet päällä ja tekniset toimintomme olivat osin tehottomia, kuvailee Kankarin Henna Mäkinen ja jatkaa:
- Meillä oli hyvä IT-tukihenkilö, mutta hänen ollessaan lomalla tai muuten poissa, ei meillä ollut mitään sellaista teknistä tukea, jolta olisimme ongelmatilanteissa saaneet apua. Tämä oli meille suuri murhe yritystoimintamme kannalta.
”Kaikin puolin kokemus tekniikan ulkoistamisesta on ollut hyvä ja jään miettimään, miksi emme tehneet tätä aikaisemmin!”
Kankarissa IT oli aina pääasiallisesti hoidettu yrityksen sisällä itsenäisesti. Ulkoistamista ryhdyttiin pohtimaan, kun teknisiä ongelmia ilmaantui jatkuvasti, työn tekeminen vaikeutui merkittävästi, eikä apua ollut saatavilla.
- Ennen ulkoistamista mietimme kovasti sitä, millaisia IT-palveluntarjoajien toimintatavat ovat ja sopivatko ne meidän yrityksemme kanssa yhteen, kertoo Mäkinen pohdinnoistaan ennen yhteistyötä Rauhalan kanssa.
- Kun olimme ensi kertaa Rauhalan IT-palvelusuunnittelijaan yhteydessä, koin, että ongelmamme ymmärrettiin hyvin. Rauhalan asiantuntijoilla oli heti selkeä näkemys siitä, kuinka yrityksemme IT-ratkaisut on järkevin toteuttaa. He ehdottivat aktiivisesti toimintamalleja, jotta tekniikka saatiin tukemaan liiketoimintaamme. Projektin alkaessa asiantuntijat ymmärsivät puolesta sanasta, mitä tarkoitin. Yhdessä keskustellen löysimme teknisesti toimivan ja meille sopivan tavan. Kun IT:n ulkoistamisen konkreettisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin, pysyi Rauhala aikataulussa ja informoi meitä projektin etenemisestä hyvin, kuvaa Mäkinen.
- Alussa esiintyi joitain teknisiä ongelmia, mutta niitä ratkottiin Rauhalan puolesta jopa öisin, jotta siirtyminen ei vaikeuttaisi päivisin tekemäämme työtä. Ongelmakohdissa Rauhala ei perääntynyt, vaan otti tilanteet vastuulleen ja haltuun, muistelee Mäkinen ilahtuneena.
”Rauhalan asiakaspalvelu ja tekninen tukipalvelu on hyvää ja nopeaa!”
Kankarin kaluste etsi kumppania, joka ratkaisisi yrityksen IT-ongelmat, mutta myös tarjoaisi tukea ja nopeaa apua ongelmatilanteissa.
Mäkisen mukaan Rauhalan kanssa heillä ei ole huolta siitä, että IT-asioiden kanssa jäisi yksin. Erityistä kiitosta saa teknisen tuen nopeus:
- Tekninen tuki tulee vaikka käymään paikanpäällä hoitamassa asioita. Meillä on nyt varmuus asioiden toimimisesta ja siitä, että kaikissa tilanteissa saamme apua.
- Myös Rauhalasta on usein otettu meille päin yhteyttä. Tämä on rahanarvoinen hyöty meille. Yrityksemme tuotannon systeemit toimivat ja niihin ei tule katkoksia, sillä ongelmien ratkaisu on Rauhalan myötä nopeutunut huomattavasti. Nyt meillä on varmuus tekniikasta! Turvallisuuden tunteemme on lisääntynyt. Lisäksi varmuuskopioinneista meidän ei tarvitse enää murehtia, vaan nekin on hoidossa asiallisesti niin kuin yrityksellä kuuluukin olla, päättää Mäkinen.