Rauhalan ja Visma Nova -toiminnanohjausjärjestelmän valinta oli erittäin helppo
”Vanhaan toiminnanohjausjärjestelmäämme ei enää tehty päivityksiä, joten meidän oli välttämätöntä vaihtaa järjestelmä uuteen. Teimme selvitystä eri ERP-järjestelmistä ja palveluntarjoajista. Päädyimme valitsemaan yhteistyökumppaniksemme Rauhala Yhtiöt ja heidän tarjoamansa Visma Nova -järjestelmän”, kertoo Leniteksin toimisto- ja laskutusvastaava Irja Nieminen.
Niemisen mukaan valita oli lopulta hyvin helppo: ”Visma Nova vaikutti sellaiselta järjestelmältä, joka on meidän tarpeisiimme paras vaihtoehto. Rauhalasta saimme hyvin ja kattavasti tietoa ohjelmasta ja käyttöönotosta. Meille muodostui prosessista ja yhteistyöstä selkeä kuva.
Palvelumyyjänämme toimi Rauhalan Kirsi Ijäs-Lähteenmäki, jonka kanssa oli helppo tehdä töitä. Häneltä sai tietoa ja apua omiin pohdintoihin. Kirsin kanssa kävimme tarkasti läpi tekemistä ja toimialaamme. Tulimme kuuluksi ja ymmärretyksi.
Rauhalasta löytyy toiminnanohjauksen asiantuntemusta kysymykseen kuin kysymykseen. Käyttöönottovaiheessa kouluttajat kävivät paikanpäällä Varkaudessa meitä ohjaamassa, opastamassa ja tekemässä perusmäärittelyjä ohjelmaan. Kaikki sujui erittäin hyvin.
Nyt käyttövaiheessa saamme yhä hyvää asiakaspalvelua mm. puhelimitse ja HelpDeskin kautta. Asiat saavat aina ratkaisun, kun on yhteydessä Rauhalaan. Tosin koen, että käyttöönottovaihe sujui niin loistavasti, että harvoinpa meillä on sen jälkeen ollut ongelmatilanteita. Parasta yhteistyössämme on ollut juuri ERP:n vaihtamisprojektin aloitus. Kun alkumäärittelyt tehdään heti kunnolla, vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja aikatauluviiveiltä”.
”Visma Nova on tuntunut meille erittäin hyvin sopivalta ohjelmalta. Se on määritelty juuri meille sopivaksi, jolloin se ei ole ominaisuuksiltaan liian laaja tai suppea. Ohjelmaan onnistui myös toteuttaa meidän liiketoimintamme kannalta erityinen toiminto.
Visma Nova on käytössämme pilvipalveluna, jolloin myös etätyömahdollisuudet ovat parantuneet ja työnteko helpottunut. Asiat sujuvat Visma Novan kanssa sutjakkaasti! Lisäksi iso hyöty on se, että ns. tuplatyö ja turhatyö ovat vähentyneet”, iloitsee Nieminen.