Tikli Group siirtyi käyttämään toiminnanohjaus­järjestelmää pilvestä

TIkli Group Oy on on vuonna 1992 perustettu yritys, joka tarjoaa kotimaisia huipputuotteita. Tuoteperheeseen kuuluvat alumiinitikkaat sekä kattoturva-, ovi-, ikkuna-, piha- ja vesivaakatuotteet. Lisäksi yritys on erikoistunut alumiinin jatkojalostukseen.

    Tikli on jo pitkään käyttänyt kokonaisvaltaista toiminnanohjausjärjestelmää, Visma Novaa. Yrityksen 44 työntekijästä järjestelmää käyttää lähes päivittäin 22 työntekijää. Toiminnanohjausjärjestelmän käytön tehokkuutta haluttiin lisätä. Nova päätettiin siirtää pois omilta palvelimilta pilviympäristöön:

    - Kaipasimme ohjelman käyttöön helppoutta. Aiemmin meillä oli oma serveri, jonka kautta myös Visma Nova pyöri. Serverin ylläpito ei varsinaisesti kuulunut työnkuvaani, mutta silti otin vastuun sen ylläpidosta. Ongelmatilanteissa koitin huoltaa serveriä ja usein sitä käynnisteltiinkin uudelleen, muistelee Tiklin controllerina toimiva Eveliina Paakki.

    Järjestelmä siirrettiin Rauhalan Nova-pilviympäristöön. Kun uusi alusta saatiin käyttöön, lähtivät asiat Paakin mukaan rullaamaan mallikkaasti: 

    - Pilvipalveluun siirtyminen sujui näppärästi. Itseasiassa en oikeastaan muista siirtymävaiheita kovinkaan tarkasti, sillä kaikki sujui hyvin kivuttomasti.

     

    Pilvipalvelu tuo uusia mahdollisuuksia työntekoon

    Pilvipalveluun siirtyminen kannatti ja muutos on tuonut monia hyötyjä Tiklin yritysarkeen.

    - Novan käyttö on nyt huoletonta. Ohjelmaa toimii nopeasti. Lisäksi etätyömahdollisuutemme ovat parantuneet. Enää myyjien ei tarvitse säilöä kirjattavia töitä toimistolle, vaan tilaukset voidaan kirjata missä ja milloin vain. Itsekin pystyn työskentelemään vapaammin, jos esimerkiksi lapset sairastelevat. Novan käyttö on nyt turvallista ja voimme helpottunein mielin tehdä työmme tehokkaasti, kuvaa Paakki.

     

    Rauhalan asiantuntijat auttavat

    Paakki on tyytyväinen pilviominaisuuksien lisäksi myös yhteistyöhön Rauhalan asiantuntijoiden kanssa:

    - Pidän Rauhalan asiakaspalvelusta. Kenen tahansa kanssa olenkaan asioinut, asiat ovat sujuneet sovitusti. Erityisen kiitoksen ansaitsee myös luotettu yhteyshenkilömme.  Rauhala tiedottaa asiakkaitaan hyvin ja kertoo aktiivisesti sen, mitä asiakkaan on hyvä tietää. Minulla on positiivinen kuva ja kokemus Rauhalan toiminnasta. Myös ongelmatilanteissa olen saanut apua nopeasti. Tukipalvelu toimii niin kuin sen kuuluu toimiakin.

     

    "Siirsimme toiminnanohjausjärjestelmämme Rauhalan avulla pilveen. Pilveen siirtyminen on tehostanut toimintaamme. Voimme käyttää järjestelmää huolettomasti missä ja milloin vain. Työntekomahdollisuutemme ovat lisääntyneet. Koko yhteistyömme ajan Rauhalan asiakas- ja tukipalvelu ovat toimineet erinomaisesti."

    Eveliina Paakki | controller | Tikli Group Oy

    tikli

    Haluatko siirtää yrityksesi järjestelmät pilveen?

    Keskustele asiantuntijoidemme kanssa vaihtoehdoista. Ota rohkeasti yhteyttä ja täytä viereinen lomake.

    Sinua saattaa kiinnostaa myös oppaamme ERP-järjestelmän valintaan: 

    Opaskuva_erp_jarjestelman_valinta

    • Milloin ERP-järjestelmä on syytä vaihtaa?
    • ERP-järjestelmien vertailu tarvelähtöisesti
    • ERP-järjestelmä palvelimessa vai pilvipalveluna?

    Tietosuoja